Ekokympille asiakaskyselyssä huippuhyvät arvosanat

09.06.2023

Asiakaskyselyn tulosten mukaan Ekokympin asiakkaat ovat tyytyväisiä jätehuoltoon ja kuntayhtymän toimintaan. Niinikään verrattuna viiteen muuhun jätelaitokseen tulokset ovat kärkisijoilla.

Asiakaskyselyssä selvitettiin lajittelutapojen ja asenteiden lisäksi muun muassa lajitteluasemien, aluekeräyspisteiden ja asiakaspalvelun käyttöä sekä niiden arviointia.

Tulosten mukaan valtaosa vastaajista kokee, että Ekokympin lajitteluasemilla asiointi on sujuvaa, jätevalikoima on riittävä, opasteet ovat selkeät ja asemilla on hyvä palvelu. Noin puolet vastaajista pitää aukioloaikoja riittävänä ja hinnoittelua kohtuullisena. Lähes samanlaiset tulokset olivat jätekeskuksessa asioinneilla. Ekokympin asiakaspalvelu sai myös hyvät arvosanat. Valtaosa pitää palvelua ystävällisenä, ammattitaitoisena ja nopeana.

Kyselyssä selvitettiin myös tyytyväisyyttä vapaa-ajan kiinteistöjen jätehuoltoon. Reilu puolet tähän osioon vastanneista on tyytyväinen jätehuoltoon ja pitää aluekeräyspisteitä hyvin saavutettavina. Sen sijaan jonkin verran tyytymättömyyttä ilmenee aluekeräyspisteiden jäteastioiden tyhjennysvälin ja ympäristön siisteyden sekä jätemaksujen suhteen.

Kyselyjä lähetettiin huhtikuussa paperilomakkeina yhteensä tuhat kappaletta, ja lisäksi Ekokympin nettisivuilla oli linkki, jota jaettiin myös somekanavissa. Vastaajamäärä oli 362.

Ekokymppi arpoi kaikkien vastanneiden kesken 300 euron arvoisen lahjakortin Giganttiin. Lahjakortin voitti Heikki Juntunen Suomussalmelta. Onnea voittajalle!

Tutustu kyselytuloksiin:

Ekokympin jätehuollon asiakaskysely (pdf)
Jätehuollon asiakaskysely, yhtiövertailu (pdf)


 

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: