Kurren kierrätysrata Tuikkujuoksutapahtumassa 31.10.

13.10.2015

Ekokymppi on yhteistyökumppanina Kainuun Liikunnan Tuikkujuoksutapahtumassa 31.10. Kajaanin rantapuistossa juostaan tuolloin nenäpäivän hengessä ja samalla vietetään Kyynäspääniemen sillan avajaisia. Tuikkujuoksun yhteydessä on leikkimielinen nenäsohvan kierrätyskisa ja Ekokympin Kurren kierrätysrata. Tapahtuman päätteeksi ja Kekri-juhlan kunniaksi poltetaan Kajaaninjoen keskelle ankkuroitu Kekripukki. Lue lisää Kainuun Liikunnan tiedotteesta 13.10.2015: 

Rantapuistossa juostaan Nenäpäivän hengessä
Pyhäinpäivänä 31.10. järjestetään Kajaanin Rantapuistossa ja Kajaaninjoen rantamaisemissa hölkkätapahtuma, jossa juostaan hyvää Nenäpäiväkeräykseen. Uudessa Tuikkujuoksu –tapahtumassa osallistujat oman kuntonsa mukaan joko juoksevat tai kävelevät ulkotulilla merkityllä n. 1,4 km:n mittaisella reitillä. Juoksun lähtö tapahtuu klo 17 ja juoksuaikaa on 45 minuuttia. Kierroksia ei lasketa, vaan pääasia on, että jokainen nauttii liikunnasta ja tunnelmasta oman kuntonsa mukaisesti. Itseä ja kanssajuoksijoita voi hauskuttaa esimerkiksi pukeutumalla päivän teeman mukaisesti Halloween –tyylillä.

Tapahtumassa ei ole osallistumismaksua, vaan osallistujat voivat tukea Nenäpäiväkeräystä lahjoittamalla itse parhaaksi katsomansa summan suoraan paikalla oleviin Nenäpäivän keräyslippaisiin. ”Haluamme olla osaltamme tukemassa Nenäpäiväkeräystä ja samalla tuoda esille Liikunta yhdistää –teemaa, joka tulee näkymään toiminnassamme jatkossa entistä vahvemmin” aluejohtaja Teemu Takalo tapahtuman järjestävästä Kainuun Liikunnasta kertoo.  Osallistujien lisäksi tapahtumassa isossa roolissa ovat yhteistyökumppanit Ekokymppi, K-Rauta ja Loiste Lämpö, jotka paitsi mahdollistavat tapahtuman toteuttamisen, niin ovat myös suoraan tukemassa Nenäpäiväkeräystä.

Nenäsohvan kierrätyskisa ja Kurre Kainuulaisen kierrätysrata
Tuikkujuoksun yhteydessä leikkimielisessä nenäsohvan kierrätyskisassa toisistaan mittaa ottavat Superjymyn, Kajaanin Hakan ja Kajaanin Hokin edustusurheilijat. Kierrätysteema näkyy myös perheen pienimmille suunnatulla Kurre Kainuulaisen liikunnallisella toimintaradalla. Tuikkujuoksu toimii samalla marraskuun alusta käynnistyvän koululaisten tuikkukynttilöiden kierrätykseen kannustavan Tuikkujahdin avaustapahtumana.

Loppuhuipentumana Kyynäspäänniemen sillan avajaiset ja Kekripukin poltto
Tuikkujuoksu huipentuu niin ikään Rantapuistossa klo 18 alkavaan uuden Kyynäspäänniemen kävelysillan avajaisiin sekä perinteiseen Kekri-juhlaan, jonka päätteeksi poltetaan Kajaaninjoen keskelle ankkuroitu Kekripukki. Lisätietoa Tuikkujuoksusta löytyy Kainuun Liikunnan sivuilta osoitteesta: www.kainuunliikunta.fi