Kierrätä kauniisti, Miniroskis-näyttely Kajaanin kirjastolla

02.01.2017

Ekokympin Miniroskiksella roskaantumista vastaan –projekti on edennyt siihen vaiheeseen, että lukiolaisten tuunaamat miniroskikset ovat valmiina näyttelyä varten. Taidenäyttely ”Kierrätä kauniisti” on esillä Kajaanin pääkirjaston ala-aulassa 10. – 30.1.2017. Näyttelyn avajaisia vietetään tiistaina 10.1.2017 kello 12.00.

Roska päivässä –liikkeen idea
Kyse on alun perin Roska päivässä – liikkeen Tuula-Maria Ahosen ideasta. Diabeetikoilta jää tyhjiä mittausliuskapurkkeja, jotka kerätään ja kuvitetaan ja sen jälkeen nämä miniroskikset annetaan tupakoitsijoille tai purukumin käyttäjille. Purkki mahtuu hyvin taskuun, ja sen korkki on niin tiivis, että kyteväkin tupakantumppi sammuu sinne. Purkin täytyttyä se voidaan tyhjentää sekajäteroskikseen. Samaa purkkia voi käyttää useita kertoja, jopa vuosia. Tarkoituksena on saada tupakantumpit ja purukumit vähenemään ympäristöstä. Purkkiin voi kerätä myös muuta pikkuroskaa kuten karkkipapereita.

Miniroskiksilla kestävää kehitystä Kajaanissa
Ekokympin neuvoja tarttui viime elokuussa Miniroskis-ideaan ja alkoi työstämään projektia, joka edistää yhteistä hyvää ja jakamistaloutta. Mukana projektissa on useita tahoja, jokainen omalla teemallaan:

Roska päivässä –liike: miniroskis-idea
Ekokymppi: roskaantumisen ja kemikalisoitumisen vähentäminen
Diabeetikot:purkkien lahjoittajat
Kainuun Sote / kansanterveyshoitajat:purkkien kerääjä, tupakanvastaisuus-teema
Kajaanin seudun diabetesyhdistys ry: purkkien kerääjä
Lehtikankaan apteekki: purkkien kerääjä
Kajaanin lukio / kuvataideopiskelijat: kuvataide ja tuunaus

Viime syksyn aikana diabeetikoiden mittaliuskapurkkeja on kerätty Tutun tuvalla, Kajaanin pääterveysasemalla ja Lehtikankaan apteekissa. Näistä keräyspaikoista Ekokymppi toimitti purkit Kajaanin lukion kuvataideopiskelijoille, jotka kuvittivat ja tuunasivat purkit upeiksi miniroskiksiksi. Nyt purkeista kootaan näyttely, joka on esillä Kajaanin kirjastolla tammikuun ajan. Näyttelyn päätteeksi miniroskikset annetaan käyttöön tupakoitsijoille ja purukumin käyttäjille.

Kukaan ei hyödy projektista taloudellisesti.

Purkkien keräys jatkuu ainakin kevään ajan
Keräykseen tarkoitettuja mittausliuskapurkkeja voi edelleen viedä Kajaanin Seudun Diabetesyhdistykselle (Tutun tupa), Kajaanin pääterveysasemalle sekä Lehtikankaan apteekkiin. Myös Ekokymppi ottaa purkkeja vastaan osoitteessa Viestitie 2, 87700 Kajaani. Jatkossa purkkien tuunaajina voivat olla esimerkiksi Ekokympin tapahtumiin osallistuvat henkilöt.

Lisätietoa miniroskisten tuunaamisesta saa roska päivässä –facebook ryhmästä ja www.roskapaivassa.net  -sivulta.

Yhteyshenkilö Ekokympissä on neuvoja Anu Koskela, anu.koskela@ekokymppi.fi, p. 044 0710067