Ristijärveläiset Suomen ahkerimpia vaatekierrättäjiä

30.06.2014

UFF keräsi vuonna 2013 yhteensä 11 miljoonaa kiloa vaatteita kierrätykseen. Koko maassa asukasta kohti eniten vaatetta kertyi Ristijärvellä, runsaat viisi kiloa.

UFF kerää vaatteita noin 250 kunnassa.  Yhteistyökumppaneita keruun järjestämisessä ovat muun muassa kunnat ja jäteyhtymät, Kainuussa Ekokymppi.

Kainuussa UFF:n vaatekeräysastioita on ekopisteillä ja Ekokympin lajitteluasemilla. Niihin voi viedä siistejä, ehjiä vaatteita, kodintekstiilejä ja kenkiä. Kajaanissa kertyi kierrätysvaatteita viime vuonna lähes 45 000 kiloa, runsas kilo asukasta kohti. Kuhmo, Sotkamo ja Suomussalmi pääsivät yli 20 000 kiloon, Paltamo, Puolanka, Vaala ja Hyrynsalmi noin 10 000 kiloon. Ristijärveltä vaatetta kertyi runsaat  7 200 kiloa.

Yhteistyökumppanien alueelta kerätty tavara menee Humana-organisaation lajittelukeskukseen Viroon ja Humanan myymälöihin. UFF:n omista keräysastioista vaatteet päätyvät Klaukkalan lajittelukeskuksen kautta UFF:n 17 myymälään ja nettikauppaan.

UFF:n keräämistä vaatteista suurin osa menee uudelleen pidettäviksi. Vaatteiden myyntituloilla UFF tukee kehitysyhteistyötä Afrikassa ja Intiassa. Suoraan Afrikkaan viedään lähinnä vaateketjujen lahjoittamia poistotuotteita.

UFF jakaa vaatekeräyksen kunniakirjat syksyllä.