Miljoona roskapussia -kampanja alkoi tänään
15.04.2024
Ekokymppi on toistamiseen mukana tänään alkaneessa Yleisradion Miljoona roskapussia -kampanjassa, ja haastaa kaikki Kainuun ja Vaalan asukkaat, koulut, päiväkodit ja harrasteporukat mukaan keräämään roskia julkisilta alueilta. Tavoitteena on vähentää roskaamista ja tehdä asuin- ja elinympäristöstämme viihtyisä, turvallinen ja terveellinen. Roskanpoimijat voivat samalla laittaa kortensa kekoon miljoonan roskapussin keräämiseksi ja ilmoittaa oman saaliinsa eli roskapussien määrän Yleisradion kampanjaan.
Keväiset siivoustalkoot Kajaanissa viikolla 19
Osana Miljoona roskapussia -kampanjaa Ekokymppi järjestää Kajaanin kaupungin kanssa keväisen siivoustalkooviikon 6. – 10.5.2024 Kajaanissa. Asukkaat voivat lainata roskatikkuja kirjastokortilla kaikista Kajaanin kirjastoista, ja roskapusseja saa sekä kirjastoista että Kajaanin kaupungintalon infosta. Roskatikkujen lainauspalvelu on voimassa myös muulloin kuin siivousviikolla, ja tikkujen laina-aika on yksi viikko.
Siivousviikolla kerättyjen roskapussien sijainnista voi tehdä ilmoituksen Kajaanin kaupungin palautepalveluun joko sähköisesti tai soittamalla numeroon 08 61551. Kaupunki noutaa julkisilta alueilta kerätyt roskapussit veloituksetta. Julkisilta alueilta kerättyjä roskia voi myös itse toimittaa veloituksetta Majasaaren jätekeskukseen.
Myös Sotkamo on toistamiseen mukana kampanjassa
Sotkamon kunta on myös toistamiseen mukana Miljoona roskapussia -kampanjassa. Kunnassa järjestetään edellisvuoden tapaan laaja roskankeruutempaus. Roskapihtejä voi lainata Sotkamon kunnan kirjastosta kirjastokortilla, mikä tapahtuu yläkerran asiakaspalvelupisteestä asiakaspalveluaikoina. Kirjastosta saa myös kertakäyttöhanskoja ja roskapusseja roskien keräämistä varten. Kampanjan aikana on mahdollista tuoda kerättyjä roskapusseja myös kunnan virastotalon pyöräkatoksen päädyssä oleviin roskasäiliöihin. Kylien tai muiden yhteisöjen järjestämien siivoustempausten roskapussien noudon Sotkamon kunta voi järjestää sovitusti.
Ekokymppi on mukana kampanjan toteutuksessa Sotkamossa siten, että se järjestää kampanjan aikana tarvittaessa ylimääräisiä roskasäiliöiden tyhjennyksiä kunnan aluekeräyspisteillä. Lisäksi viikolla 19 Sotkamossa ja myös muissa Ekokympin jäsenkunnissa lajitteluasemat ottavat veloituksetta vastaan julkisilta alueilta kerättyjä roskia.
Miljoona roskapussia -kampanja pyrkii vähentämään roskaamista
Yleisradion Miljoona roskapussia -kampanjan tavoitteena on hyvässä hengessä vähentää roskaamista ja innostaa ihmiset keräämään roskia ja samalla lisätä tietoisuutta roskaantumisen vaikutuksista. Kampanjan virallisena kummina toimii Mikko ”Peltsi” Peltola. Kampanja alkaa maanantaina 15.4.2024 ja päättyy keskiviikkona 5.6.2024.
Miljoona roskapussia -kampanjaan voi osallistua jokainen huolimatta siitä, onko oma asuinpaikkakunta kumppanina. Kampanjaan ei tarvitse erikseen ilmoittautua. Tule siis mukaan yksin tai yhdessä perheen tai kaveriporukan kanssa!
Kerätyt roskapussit merkitään laskuriin sen paikkakunnan kohdalle, mistä roskapussit on kerätty. Laskuri päivittyy kerran päivässä 15.4. klo 9 alkaen. Luvassa on siis yhteisen hyvän lisäksi todellinen kisa Suomen paikkakuntien välillä! Laskuri löytyy osoitteesta yle.fi/miljoonaroskapussia.
Lisätietoa:
Sari Komulainen, neuvoja-tiedottaja, Ekokymppi
sari.komulainen@ekokymppi.fi, 044 710 0069
#MiljoonaRoskapussia