Kaksiosainen lokeroastia helpottaa lajittelua ja jätehuoltoa

19.06.2023

Ekokymppi tarjoaa uutta palvelua aloittaessaan biojätteiden ja pakkausjätteiden kuljetuksen elokuun alussa. Kuntayhtymä tilaa 570 jäteastiaa, joissa on lokerot kahdelle eri jätelajille. Näin kiinteistöllä on mahdollista lajitella yhteen jäteastiaan, mutta kahteen eri lokeroon vaikkapa lasipakkaukset ja metallijätteet.

Lokeroastioita tilattavissa heti, mutta toimitus jää loppuvuoteen

Lokeroastioita on tilattavissa Ekokympin sähköisestä asioinnista tai asiakaspalvelusta, ja 570 ensimmäistä tilaajaa saa kyseisen jäteastian.  Toimitusajat kuitenkin venyvät loppuvuoteen, koska muuallakin Suomessa jäteastioita tilataan nyt paljon. Aikansa vie myös omana tehtävänä suoritettava kannen lukituksen asennustyö, koska markkinoilla ei ole lukittavia, erikseen tyhjennettäviä kaksilokeroisia astioita. Niinpä Ekokymppi kehitti ja rakensi lukitusmekanismin itse, ja jatkaa kehitystyötä ja testauksia edelleen.

Lokeroastiat kuten muutkin Ekokympiltä tilatut jäteastiat sisältyvät kuljetuksen hintaan, joten niistä ei erikseen peritä maksua.

Bio- ja pakkausjäteastiat tyhjentää Ekokymppi

Reilun kuukauden päästä bio- ja pakkausjäteastiat siirtyvät Ekokympin tyhjennettäviksi. Taustalla on jätelaki, joka on kuntia tähän muutokseen velvoittanut. Sekajäteastiat ja keräyspaperin tyhjentää edelleen se jätteenkuljetusyritys, jonka kanssa kiinteistön haltijalla on sopimus.

Ekokympin järjestämään kuljetukseen sisältyy astiajakelu- ja pesupalvelu. Tämä tarkoittaa sitä, että mikäli bio- tai pakkausjäteastia rikkoontuu, Ekokymppi toimittaa maksutta uuden jäteastian. Myös uudelle asiakkaalle toimitetaan tarvittavat jäteastiat. Astiapalvelu pitää sisällään kaikkien jäteastioiden pesun. Biojäteastia pestään kaksi kertaa vuodessa ja muut tarvittaessa. Astiapalvelu pesuineen ei koske sekajätettä.

Taloyhtiöissä lasi- ja metallipakkausten yhteiskeräyksestä joudutaan luopumaan tuottajayhteisöjen vaatimuksien vuoksi. Aiempi lasi-metallijäteastia muuttuu kiinteistöllä lasipakkauksien keräystä varten. Ekokymppi toimittaa maksutta kiinteistölle uuden tarroitetun jäteastian metallipakkauksien keräystä varten ja samalla päivittää vanhaan jäteastiaan lasipakkaukset-tarran. Jäteastioiden toimitus siirtyy loppuvuoteen maanlaajuisten toimitusviiveiden vuoksi. Siihen saakka, kun uudet jäteastiat saadaan toimitettua kiinteistöille, lasi- ja metallijätettä kerätään entiseen tapaan yhdessä jäteastiassa.

Sähköisessä asiointipalvelussa on helppo tarkistaa jäteastiatiedot

Kiinteistöä koskevat jäteastiatiedot voi helposti ja nopeasti käydä tarkistamassa Ekokympin sähköisessä asioinnissa asiointi.ekokymppi.fi. Tietojen tarkistaminen on tärkeää, jotta astiatyhjennykset jatkuvat ongelmitta heinäkuun jälkeen. Ekokymppi on kevään aikana informoinut asiasta taloyhtiöitä, ja lähiaikoina kirjeen saavat ne omakotitalojen asukkaat, joilla on biojäteastia tai jokin pakkausjäteastia kuten muovipakkausten keräysastia. Lisäksi ensi viikolla on luvassa tiedotustilaisuudet sekä taloyhtiöille että omakotiasujille. Sähköisen asioinnin kautta voi myös jättää hakemuksia Ekokympille esimerkiksi tyhjennysvälin pidentämiseksi.

Omat infotilaisuudet taloyhtiöille ja omakotiasujille

Ekokymppi järjestää kesäkuun viimeisellä viikolla kaksi iltatilaisuutta elokuussa alkavista bio- ja pakkausjätekuljetuksista. Taloyhtiöiden tilaisuus on tiistaina 27.6.203 klo 18-19 ja omakotitalouksien ja mökkiläisten keskiviikkona 28.6.2023 klo 18-19. Infotilaisuudet pidetään Teams-yhteydellä, johon linkki löytyy Ekokympin verkkosivuilta.

Lisätietoa

- kaksilokeroisesta jäteastiasta: Esa Kumpulainen, käyttöpäällikkö, 044 710 0069

- muista asioista: Marjut Kinnunen, asiakaspalvelupäällikkö, 044 710 0120

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: