Poistotekstiilikeräys alkaa Kainuussa ja Vaalassa

02.01.2023

Poistotekstiilikeräys alkaa Kainuussa ja Vaalassa

Innolla odotettu poistotekstiilikeräys alkaa tämän vuoden alusta lähes koko Ekokympin toiminta-alueella. Viime vuoden puolella keräykset aloitettiin Kajaanissa, Ristijärvellä ja Kuhmossa, ja nyt toiminta laajenee myös muihin Kainuun kuntiin Puolankaa ja Suomussalmea lukuunottamatta. Myös Puolangalle ja Suomussalmelle keräys pyritään järjestämään mahdollisimman pian.

Kierrätystekstiilit ja uudelleenkäytettävät tekstiilit voi viedä samassa pussissa keräyspaikkaan

Ekokymppi on suunnitellut alueelleen toimintamallin, jossa asiakkaat saavat samassa muovipussissa tuoda keräyspaikkaan sekä uudelleenkäytettävät että kierrätyskuiduksi kelpaavat tekstiilit. Asiakkaiden tuomat poistotekstiilit lajitellaan jäsenkuntien kirpputoreilla tai toimintakeskuksissa, joissa keräyspaikatkin ovat. Nämä ottavat myytäväksi kelpaavat tekstiilit myyntiin, ja uusiokuiduksi kelpaava tekstiili kuljetetaan ensin Kajaaniin kierrätyskeskus Entrinkiin ja sieltä Paimion jalostuslaitokselle. Paimiossa avatusta tekstiilikuidusta kehrätään lankaa ja valmistetaan uusiotuotteita kuten kuitukangasta, eristeitä, akustiikkalevyjä, suodatinkankaita ja komposiitteja.

Kierrätyskuiduksi soveltuvat käyttökelvottomaksi kuluneet, mutta puhtaat, hajuttomat ja kuivat paidat, housut ja hameet sekä kodintekstiilit. Myyntiin kelpaavat tekstiilit ovat tietenkin käyttökelpoisia ja puhtaita.  Molemmat – sekä myyntiin ja kierrätyskuiduksi kelpaavat tekstiilit voi tuoda samassa pussissa keräykseen, mutta alusvaatteet, sukat, sukkahousut ja kaikki likaiset, märät tai haisevat tekstiilit kuuluvat sekajäteastiaan. Lajitteluohjeet löytyvät myös täältä.

Taustalla uudistunut jätelaki ja EU-lainsäädäntö

Poistotekstiilikeräyksen taustalla on uudistunut jätelaki (2021), joka velvoittaa kuntia aloittamaan poistotekstiilien keräyksen vuoden 2023 alusta alkaen. Kainuussa ja Vaalassa keräyksestä vastaa Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Ekokymppi.

Jätelakimuutoksen taustalla on vuonna 2018 asetettu EU-direktiivi, jonka tarkoituksena on vähentää vaateteollisuuden aiheuttamia ympäristöhaittoja. Tekstiilien valmistukseen kuluu paljon vettä sekä huomattava määrä haitallisia kemikaaleja. Lisäksi vaatteiden hiilijalanjälki on suuri, koska vaatteiden kuljetusmatkat ovat pitkiä.

Ympäristöhaitat vähenevät, kun tekstiilit käytetään uudelleen sellaisenaan tai esimerkiksi matonkuteina. Tekstiilin kierrätys tarkoittaa sitä, että tekstiili hajotetaan materiaaliksi, ja näin saadaan esimerkiksi lankaa uusiin kankaisiin. Kummatkin tavat edistävät kiertotaloutta.

Kainuussa pyritään käyttämään huonokuntoisia poistotekstiilejä matonkuteina, trasseleina tai kennelien makuualustoina. Käyttöä kehitetään ja kehitellään koko ajan KAMKin kanssa.

Poistotekstiilien keräyspaikat Kainuussa ja Vaalassa

HYRYNSALMI 

Hyrynsalmen kierrätysmyymälä, vanha lukio (4 H -yhdistys) 

Koskitie 2, 89400 Hyrynsalmi 

Avoinna: ma-ti 9-16, ke 9-17, to-pe 9-16 

Puhelin: 044 779 9484 

Keräysastia myös ulkona

 

KAJAANI 

Kierrätyskeskus Entrinki (Nakertaja-Hetteenmäki kyläyhdistys ry) 

Syväojankatu 4, 87700 Kajaani 

Avoinna: ma-pe 9-17, la 10-14 

Puhelin: 08 629 183 

 

KUHMO 

Vesitornin kirppis (Kuhmon Työvire ry) 

Piilolantie 47, 88900 Kuhmo 

Avoinna: ma-to 9-18, pe 9-17 

Puhelin: 045 690 8249 

Keräysastia myös ulkona, autopaikkojen vieressä. 

 

PALTAMO 

Paltamon kierrätysmyymälä (4 H -yhdistys) 

Vaarankyläntie 3, 88300 Paltamo 

Avoinna: ma-pe 9-16 

Puhelin: 044 491 0801 

 

PUOLANKA 

Paikka avoin, ilmoitetaan myöhemmin

 

RISTIJÄRVI 

Willa Vanha (4 H -yhdistys) 

Koulutie 7, 88400 Ristijärvi 

Avoinna: ma 10-18, ti-to 9-15, pe 12-17, la 11-14 

Puhelin: 044 759 8773 

Keräysastia myös ulkona

 

SOTKAMO 

Sotkamon toimintakeskus (Sotkamon kunta) 

Ratatie 8 A, 88600 Sotkamo

Avoinna: ma-pe 9-16

Keräysastia myös ulkona

  

SUOMUSSALMI 

Paikka avoin, ilmoitetaan myöhemmin

  

VAALA 

Vaalan lajitteluasema (Ekokymppi) 

Nahkasalmentie 1, 91700 Vaala 

Avoinna: ti 9-15, pe 12-18 sekä  

toukokuun alusta elokuun loppuun parillisten viikkojen lauantaina 10-13 

Puhelin: 044 710 0129 

Lisätietoa

Anu Koskela, neuvoja-ympäristökasvattaja
044 0710 067
anu.koskela@ekokymppi.fi