Jätehuollon turvaaminen poikkeusoloissa

26.03.2020

Ekokymppi ja muita Suomen jätelaitoksia edustava Suomen Kiertovoima ry ja Työterveyslaitos ovat täsmentäneet jätehuoltoon liittyvää ohjeistusta koronaviruksen aiheuttaman COVID-19 -tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi. Tämä on kansallinen ohje jätehuollon toteuttamiseksi.

Tällä hetkellä koronavirustartunnan saaminen jätteiden kautta on epätodennäköistä Suomessa. Ekokymppi varmistaa toimivan jätehuollon ohjeistamalla oman organisaation työntekijöitä sekä asukkaille jätehuoltopalveluja tuottavien yhteistyökumppanien työntekijöitä huolehtimaan työturvallisuudestaan virustartuntojen ehkäisemiseksi.

Ohjeistus asukkaille:

  • Lajittele nenäliinat ja lautasliinat sekajätteisiin, ei biojätteisiin.

  • Sairastuneiden jätteet on kerättävä omaan roskakoriin, joka on päällystetty pussilla. Täyttynyt roskapussi suljetaan tiiviisti ja viedään sekajäteastiaan. Sairastuneiden roskakorit pitää tyhjentää päivittäin.

  • Sulje roskapussit hyvin joko ristiin sitomalla tai teippaamalla ennen niiden viemistä sekajäteastiaan.

  • Mikäli jäteastian tyhjennyksissä tulee katkoksia, pakkaa jätteet tiiviisti ja säilö ne tilaan, jossa niistä ei ole haittaa terveydelle ja jossa esimerkiksi haittaeläimet eivät pääse levittämään jätteitä.

  • Sekajätettä syntyy vähemmän, kun pakkausmateriaalit lajitellaan tehokkaasti ja pakataan tiiviisti. Jätteitä ei pidä jättää miehittämättömille jätteen vastaanottopaikoille, mikäli jäteastiat ovat täynnä.

Ohjeistus jäteasematyöntekijöille, urakoitsijoille ja jäteautonkuljettajille:

  • Käsihygienia on jäteasemanhoitajille ja jätteenkuljettajille tärkeätä. Pese kädet aina töihin tultuasi, ennen ruokailua, tupakointia, nuuskaamista ja poistuessasi työtehtävistäsi. Jos pesumahdollisuutta ei ole, on pidettävä käsidesi saatavilla. Jäteautoihin on syytä varata alkoholipitoisia kertakäyttöpyyhkeitä, joilla voi puhdistaa mm. rattia, kosketusnäyttöjä tai muita kuljettamon pintoja.

  • Käsien pesemisessä on syytä noudattaa THL:n ja WHO:n ohjeita:

  • Suojakäsineitä on syytä käyttää työssä, mutta etenkin jäteastian pesujen yhteydessä.

  • Mahdollisimman paksut ja pitkävartiset sekä kertakäyttöiset suojakäsineet ovat parhaimmat. Jos mahdollista, käytä kertakäyttöisiä käsineitä. Mikäli käytössä on ”kestokäsineet”, on ne puhdistettava likaisen työtehtävän jälkeen vähintään desinfiointiaineella. Päivän päätteeksi kestokäsineet on pestävä hyvin ja jätettävä kuivumaan ennen seuraavaa käyttökertaa.

  • Jäteastian pesujen yhteydessä on ehdottoman tärkeätä käyttää myös kevythengityssuojaimia (esim. FFP2 tai FFP3), jos sellaisia on saatavilla. Koronavirusepidemian aikaan jäteastioiden pesuja tulee välttää!

  • Jätevoimaloissa jäteautoja tyhjentävien kuljettajien tulee välttää, mikäli mahdollista, avoimen jätebunkkerin läheisyydessä työskentelyä erityisesti silloin, kun murskain on toiminnassa. Jos purkutapahtuma on pitkä (esim. yli 5 minuuttia), niin hengityksensuojaimen käyttö on suositeltavaa.

  • Jäteauton lastin tyhjentämisen ja purkualueen puhdistamisen jälkeen jäteauton kuljettajan olisi pestävä kätensä ennen kuin palaa takaisin autoonsa.

Jäteneuvontatilaisuudet (kuten kouluvierailut yms.) on peruttu.

Tilannetta on hyvä seurata esimerkiksi täältä:

Seuraamme tilanteen etenemistä päivittäin ja päivitämme tarvittaessa ohjeistustamme.

Lisätietoja:

Jukka Oikarinen, toimitusjohtaja
044 710 0070, jukka.oikarinen@ekokymppi.fi

 

JULKAISTU 13.3.2020

 

PÄIVITYKSET

23.3.2020 Ekokympin toimisto on suljettu, mutta asiakaspalvelumme on tavoitettavissa kaikissa jätehuoltoon liittyvissä kysymyksissä sähköisesti ja puhelimitse. Lajitteluasemat ja jätekeskus palvelevat normaalisti.

26.3.2020 LISÄTTY YMPÄRISTÖMINISTERIÖN JA SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN OHJE 19.3.2020 
Jätehuollon varautuminen koronaviruksen aiheuttamassa tautiepidemiassa (pdf)