Uusi kilpailu kiertotaloutta käsitteleville opinnäytetöille – jaossa 14 000 euroa

22.02.2022

Jätehuoltoyhdistyksen tiedote 14.2.2022


Pitkään stipendejä opiskelijoille jakanut Jätehuoltoyhdistys JHY on päättänyt järjestää korkeakouluopiskelijoille suunnatun opinnäytetyökilpailun. Ensimmäistä kertaa järjestettävän kilpailun ilmoittautuminen on nyt auki, ja parhaat työt palkitaan rahapalkinnolla seminaarissa toukokuussa. 

Kilpailu on JHY:n tapa kantaa yhteiskuntavastuuta ja tukea opiskelijoita, toteaa JHY:n varapuheenjohtaja ja kilpailun ammattilaisraadin puheenjohtaja Johanna Alakerttula.

– Kiertotaloussektori kehittyy jatkuvasti ja tarvitsee yhä enemmän osaavia ammattilaisia. Uskomme, että opinnäytetyökilpailu on arvokas tapa nostaa esiin uuden tiedon tuottajia ja niitä kiertotalouden teemoja, jotka tällä hetkellä kiinnostavat ja ovat nousussa eri toimialoilla, Alakerttula summaa.

Vastaavia estradeja nimenomaan opinnäytetyötasoisen tutkimuksen esittelemiseen ei ole montaa. Rakentamisen kiertotaloudesta väitöskirjaansa valmisteleva Alakerttula toivoo, että raadin käsittelyyn tulisi monipuolisesti kiertotaloutta käsitteleviä töitä.

– Jätehuollon puolelta etenkin kierrätysraaka-aineet ovat olleet pinnalla, mutta myös digitalisaatio, arvonmuodostus sekä uudet liiketoimintamallit ovat potentiaalisia teemoja. Kiertotalous yhdistää käytännössä kaikkia toimialoja ja linkittyy yhä enemmän myös vastuullisuuteen, Alakerttula summaa.

Fortum mukana ammattilaisten raadissa

Töitä arvioivaan ammattilaisraatiin on koottu laaja kattaus kiertotalouden parissa työskenteleviä asiantuntijoita, jotka edustavat myös kiertotalouteen suuntautuneiden opiskelijoiden mahdollisia tulevia työnantajia. Raadissa onkin edustajat VTT:ltä, S-ryhmästä, Aalto-yliopistolta, Fortumilta sekä jäteyhtiö Rosk’n Rollista. 

Fortumin tutkimusyhteistyöstä vastaava asiantuntija Annika Sormunen osallistuu opinnäytetyöseminaarissa esiteltävien töiden arviointiin ja palkintojen jakamiseen. Hän tietää, että opiskelu ja tutkimus ovat suosittuja reittejä kiertotalouden työpaikoille.

– Tällainen kilpailu on mahtava tilaisuus päästä esittelemään omaa tutkimusta ja kiinnostusta alaan. Myös JHY:n innovatiivinen ote on hyvä signaali alan elinvoimaisuudesta. Itsekin odotan kovasti, että pääsen luomaan yhteyksiä uusiin ihmisiin kilpailun myötä, Sormunen toteaa.

Seminaarissa käsiteltävän opinnäytetyön aiheena on oltava kiertotalous. Kilpailun ilmoittautuminen alkaa Jätehuoltoyhdistyksen verkkosivuilla 14.2.2022 ja päättyy 13.3.2022. Yleisölle avoin seminaari järjestetään Espoon Otaniemessä Aalto-yliopiston tiloissa 24.5.2022 klo 12–16. Kahdessa sarjassa on palkintoina yhteeensä 14 000 euroa.

Lisätietoja:

Opinnäytetyökilpailu – JHY 

Johanna Alakerttula, ammattilaisraadin puheenjohtaja, JHY:n varapuheenjohtaja
johanna.alakerttula@akkukierratyspb.fi

Satu Estakari, JHY:n puheenjohtaja
satu.estakari@mepak.fi
puh. 046 920 9700

Vuonna 1987 perustettu Jätehuoltoyhdistys on kaikille jätehuollossa ja sitä sivuavissa tehtävissä toimiville henkilöille ja yhteisöille avoin ammatillinen ja aatteellinen yhteisjärjestö. Yhdistyksessä on sekä henkilö- että yhteisöjäseniä kiertotalouden eri sektoreilta.