Ekokymppi mukana KAIKOSbio-esiselvityshankkeessa

31.08.2017

Yhdyskuntien sivuvirrat hyötykäyttöön

Kajaanin yliopistokeskus on käynnistänyt hankkeen Bioraaka-aineiden hyödyntäminen energiatuotannossa Kainuussa ja Kostamuksen alueella (KAIKOSbio –esiselvityshanke). Tarkoituksena on selvittää, millaisia liiketoimintamahdollisuuksia Kainuun ja Kostamuksen kaupunkipiirin alueella on uusiutuvien biopolttoaineiden kuten puuperäisten polttoaineiden, biohajoavien jätteiden ja yhdyskuntajätteestä valmistetun kierrätyspolttoaineen tuotannossa ja käytössä. Tarkoituksena on valmistella laajempi yhteistyöhanke, jonka päärahoituslähteenä on Karelia CBC –ohjelma.

KAIKOSbio -esiselvityshankkeessa selvitetään muun muassa Kostamuksen alueella syntyvän yhdyskuntajätteen koostumus. Tutkimus toteutetaan Kostamuksessa Ekokympin lajitteluohjeiden ohjeiden mukaisesti. Lajittelijoiden koulutus ja itse kokeen valvonta tapahtuvat Ekokympin toimesta. Yhtenä tavoitteena on kierrätyspolttoaineen valmistus.

Tutkimuksella tuotetaan näin kallisarvioista tietoa yhdyskuntajätteen lajittelun kehittämiseksi Kostamuksen kaupunkipiirin alueella. Nykyisin jätteen lajittelu on Kostamuksessa alkuvaiheessaan.