Kajaani siistiksi!” starttaa Keskuskoululta

19.04.2017

Siisti kaupunki lahjaksi 100-vuotiaalle Suomelle!

Kajaani siistiksi! – viikkoa vietetään Kajaanissa 8. – 13.5. 2017, jolloin kajaanilaisia aktivoidaan siistimään omaa asuinympäristöään. Viikko starttaa näyttävästi  tiistaina 9.5. klo 10.00 Kajaanin Keskuskoululla, kun piha-alueella järjestetään avajaisohjelmaa. Ohjelma jatkuu Raatihuoneen torilla, jonne Roskakulkue marssii Keskuskoululta. Suomi 100-juhlavuosi tekee talkooviikosta entistäkin merkittävämmän – tehdään yhdessä siisti Kajaani!

Kaikki Kajaanin peruskoulut, päiväkodit, lukio sekä Kainuun ammattiopisto osallistuvat siivoustalkoisiin ja keräävät irtoroskia lähiympäristöstään. Myös kyläyhteisöjen, taloyhtiöiden, yritysten ja muiden yhteisöjen toivotaan innostuvan mukaan. Kajaanin kaupunki kuljettaa ilmoitusten perusteella yleisiltä alueilta siivotut roskat pois, puh. 044 421 4380.

Ekokymppi (Majasaaren jätekeskus) ottaa kyseisellä viikolla pihojensiivousroskat veloituksetta vastaan, ja kierrätyskeskus Entringissä on torstaina ja perjantaina Kierrätyshulinat, jolloin Entrinki ottaa maksutta vastaan kaikenlaista kierrätystavaraa. Lauantaina Lehtikankaan Naavatiellä asukkaat järjestävät pihakirppiksiä, jonne kaikki kaupunkilaiset ovat tervetulleita.

Siivoustalkoot jatkuvat toukokuun ajan ”Kajaanin siistein 2017” –kilpailun merkeissä
Ympäristön siistiminen jatkuu koko toukokuun ajan, kun kajaanilaisia yrityksiä ja yhteisöjä haastetaan kilpailemaan "Kajaanin siistein 2017" -tittelistä. Tavoitteena on saada yrityksiä, yhdistyksiä tai muita joukkueita innostumaan oman toiminta-alueensa siistimisestä.  Kilpailuun ei tarvitse etukäteen ilmoittautua, vaan joukkueet tekevät ilmoituksen siivoamastaan alueesta Ekokympin sähköpostiin info@ekokymppi.fi.  Ekokympin raati valitsee siistityistä alueista parhaimman ja palkitsee voittajan kultainen roskis-kiertopalkinnolla, johon kaiverretaan  joukkueen nimi ja ”Suomi 100, Kajaanin siistein 2017”. Viimeksi Kajaanin siistein –kilpailu järjestettiin vuonna 2014, jolloin parhaiten menestyi Kajaanin perhokerho ry.

Kajaani siistiksi! –yhteistyössä mukana:
Ekokymppi, LC Kajaani Linna, Kajaanin kaupunki, Kierrätyskeskus Entrinki ja Kajaanin Prisma.

Lisätietoa

Ekokymppi: Sari Komulainen, 044 710 0069 ja Anu Koskela, 044 071 0067

Kierrätyskeskus Entrinki / Nakertaja-Hetteenmäen kyläyhdistys ry: Mauri Saastamoinen, 040 517 8570

Kajaanin kaupunki: Jarmo Kemppainen, 044 421 4380

LC Kajaanin Linna: Pekka Niemi, 044 288 5737 ja Jari Eloranta, 050 536 8345