Poistotekstiilien lajitteluun uudet suositukset: myyntikelpoiset erilleen
02.12.2025
Ekokymppi antaa suosituksia poistotekstiilin lajitteluohjeisiin. Aiemmin ohjeistettiin, että sekä myyntikelpoiset että uusiokuituun soveltuvat tekstiilit voi tuoda samassa pussissa. Käytännössä tämä on johtanut siihen, että myyntiin ja kierrätykseen tarkoitetuissa vaatesäkeissä on ollut myös likaisia, sekajätteeksi kuuluvia tekstiilejä. Uudessa ohjeessa suositellaankin pakkaamaan myyntikelpoiset tekstiilit erikseen.
Ekokympistä toivotaan, että myyntikelpoiset tekstiilit eli hyväkuntoiset, puhtaat ja kuivat vaatteet, jalkineet sekä kodintekstiilit pakataan kirkkaaseen tai värilliseen muovipussiin, kauppakassiin tai kestokassiin. Rikkinäiset, mutta puhtaat ja kuivat vaatteet ja kodintekstiilit suositellaan pakkaamaan mustaan roskapussiin tai jätesäkkiin.
Kosteat, haisevat, homeiset tai öljyiset vaatteet eivät ole poistotekstiiliä vaan sekajätettä, ja ne tulee laittaa kiinteistön sekajäteastiaan.
Ekokymppi on järjestänyt poistotekstiilin keräyksen alueellaan. Esimerkiksi Hyrynsalmella, Ristijärvellä ja Paltamossa toimivat 4H-yhdistyksen kierrätysmyymälät ja Kajaanissa Entrinki, joihin poistotekstiiliä voi viedä. Muissa kunnissa vastaanotto on lajitteluasemilla. Keräyspisteiden tarkat sijainnit löydät täältä ja kierrätys.info-palvelusta.
Lisätietoa
Ekokymppi:
Teija Korhonen, käyttöpäällikkö
044 710 0128, teija.korhonen@ekokymppi.fi
Kierrätyskeskus Entrinki:
Arto Hopia, toiminnanjohtaja, Nakertaja-Hetteenmäen kyläyhdistys ry
044 901 9182, arto.hopia@nakertaja.fi
Kommentointi
Voidaksesi kommentoida artikkelia, kirjaudu sisään palveluun. Jos sinulla ei vielä ole tunnuksia, rekisteröidy.