Kotitalouden metalliromut Ekokympille
02.05.2013
Ekokymppi on muuttanut metallinkeräyksen toimintamallia: kylien metallinkeräyskampanjoiden sijaan kotien romumetalleja
kerätään jatkossa ympäri vuoden, mikäli metallijätettä on yli tuhat kiloa.
Yleistä:
Jätelain 13 §:n 1 momentin mukaisesti kunnan vastuulle kuuluvat jätteet on toimitettava kunnan järjestämään hyödyntämiseen tai käsittelyyn. Myös hyötyjätteet
on tämän nojalla toimitettava kunnan järjestelmään hyödyntämistä varten. Metallijätteen noudoista on siis Kainuun alueella sovittava Ekokympin kanssa (pois lukien kaupan ja teollisuuden metallijäte). Yli 1000 kg määrät noudetaan kaikkialta Kainuun alueelta,
ja niistä Ekokymppi maksaa jätteen haltijalle metallin hintaindeksiin sidotun hinnan.
Kuljetustaksat:
Lajitteluasemien tai kuntakeräyspaikkojen reittien läheisyydestä kerättävän metallijäte-erän noudosta ei peritä kuljetusmaksua. Etäisyyden ollessa yli 5 km reitiltä, metallijätteen hinnasta vähennetään kuljetushinta 50 €/t. Suuremmista metallieristä neuvotellaan Ekokympin kanssa erikseen.
Noutopaikan tulee olla kantavuudeltaan ja tiloiltaan sellainen, jossa perävaunulla varustettu kuorma-auto voi liikkua ja toimia. Keräyspaikalle täytyy olla aina maanomistajan suostumus. Noutopaikan haltija vastaa keräyspaikan loppusiivouksesta, kuten keräykseen kuulumattomat tavarat ja roskat. Romuajoneuvoista Ekokymppi maksaa erillisen korvauksen.
Metallinkeräykseen kelpaavat aitaverkot, piikkilangat, metalliset, puutarhakalusteet, henkilöautot ja työkoneet, kattopelti, rännit, tikkaat yms. rakennusten metalliosat, tynnyrit avattuina ja puhtaina, kotitalouksien pienmetalli tynnyreihin tai vastaaviin astioihin sijoitettuna (kattilat, pannut, ritilät, säilykepurkit, alumiinifoliot, ruuvit, naulat), polkupyörät tai sen osat, maatalouskoneet, kiukaat, muut kierrätysmetallit, esim. metalliset
putket, potkurien metalliosat yms.
Metallinkeräykseen EIVÄT kelpaa käytöstä poistettu sähkö- ja elektroniikkaromu (SER) kuten astianpesukoneet, jääkaapit, liedet, pakastimet, mikroaaltouunit, silitysraudat, tietokoneet, valaisimet EIVÄTKÄ vaaralliset jätteet kuten öljynsuodattimet, öljyt, maalit liimat, akut ja paristot yms.
Lisätietoa Esa Kumpulainen, 044 710 0059