Ekokympin jätetaksaan joitakin korotuksia

01.12.2021

Jätehuollon järjestämisessä ja lainsäädännössä tapahtuu sellaisia muutoksia, joiden vuoksi jätetaksaa on tarkistettu. Lisäkustannuksia kuntayhtymälle tuovat muun muassa uuden vaakaohjelmiston ja sähköisen siirtoasiakirjan käyttöönotto tulevana vuonna. Niinikään tulossa on hyötyjätteiden kuljetusvastuun siirtyminen Ekokympille kesällä 2023, mikä aiheuttaa rekisterin ylläpitoon ja ohjelmistoihin merkittäviä muutoksia – ja sitä tehden kustannuksia.

Taksa 2022 (pdf)

Taksamuutokset 2022

  • Perusmaksuun tulee 10 %:n korotus jätteenkuljetusrekisterin ylläpidon lisääntyneiden kustannusten ja neuvontakustannusten kasvun vuoksi.
  • Käyntimaksuun tulee 10 %:n korotus sekajätteen käsittelykustannusten nousun vuoksi.
  • Tuotekohtaiseen punnitusmaksuun tulee noin 22 %:n korotus uuden vaakaohjelmiston kustannusten kattamiseksi.
  • Perusmaksuihin lisätään laitoshuoneistot ja asuntolat, kunnan hallinto ja palveluyksiköt sekä keskussairaala. Perusmaksuja on peritty em. kiinteistöitä erilaisin perustein. Laaditulla luokituksella linjataan rakennukset paremmin käytössäolotilanteen perusteella.
  • Toissijaisen vastuun hinnastoon tulee korotuksia sekajätteeseen ja käyntimaksuun. Toissijainen vastuu tarkoittaa sitä, että kunnan on järjestettävä muunkin kuin sen vastuulle jätelain 32 §:n mukaisesti kuuluvan jätteen jätehuolto, jos jätteen haltija tätä muun palvelutarjonnan puutteen vuoksi pyytää ja jäte laadultaan ja määrältään soveltuu kuljetettavaksi tai käsiteltäväksi kunnan jätehuoltojärjestelmässä.

Jätemaksut perustuvat jätelakiin

Jätelain 78 §:n mukaisesti kunnan on perittävä järjestämästään jätehuollosta jätemaksua, jolla katetaan sille tehtävän hoitamisesta aiheutuvat kustannukset. Jätemaksuilla katetaan kaikki kustannukset, joita aiheutuu jätehuollon toteuttamisesta (esim. jätteiden kuljetus, käsittely ja hyötykäyttö, tiedotus ja valistus, jätehuollon kehittäminen ja investointeihin varautuminen). Jätemaksuilla (perusmaksu) katetaan lakisääteisten jätehuollon viranomaistehtävien hoitaminen kuten kuljetusrekisterin ylläpito, neuvonta, hyödynnettävien jätteiden ja vaarallisen jätteen käsittelykustannukset. Jätemaksun perusteista määrätään jätetaksassa. Yksittäisten kiinteistöjen jätemaksut määrätään taksan perusteella. Jätemaksun on jätelain mukaisesti vastattava kunnan tarjoamaa palvelutasoa ja mahdollisuuksien mukaan kannustettava jätteen määrän ja haitallisuuden vähentämiseen sekä etusijajärjestyksen mukaiseen jätehuoltoon.

Edellisen kerran sekajätteen arvonlisäverotonta hintaa on korotettu vuodelle 2016 15 eurolla jäteveron korotuksen vuoksi. Sekajätteen arvolisäverotonta perushintaa on korotettu edellisen kerran vuodelle 2015 10,8 %, jolloin myös jätevero nousi 5 euroa.

 

Lisätietoja

Jukka Oikarinen
toimitusjohtaja
Kainuun jätehuollon kuntayhtymä
044 710 0070